Henkilökunta

Anssi Valtonen
Taiteellinen johtaja, ohjaaja

Olen syntynyt Vihdissä 1964 kuusilapsisen perheen nuorimmaiseksi. Muutin Helsinkiin armeijan jälkeen 1985 opiskelemaan suomea ja kirjallisuutta. Vaihdoin 1986 luokanopettajan opintoihin, jotka nekin jäivät kesken teatterin viedessä mukanaan. Aloitin Ylioppilasteatterissa 1988 ja siinä ohessa tein erilaisia töitä ja opiskelinkin. Ehdin suorittaa postivirkamiestutkinnon ja valmistua huonekaluverhoilijaksi ennen kuin teatterista tuli kokopäivähommaa.

Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalla aloitin 1995. Kouluaikana perustin ystävien kanssa Teatteri Myrskyn, joka ehti tuottaa kaksi kesäproduktiota. Vuosina 1998–2000 olin Rovaniemen teatterissa näyttelijänä ja ohjaajana ja suoritin samalla opintoni loppuun. Teatteritaiteen maisteriksi valmistumisen jälkeen olin vuoden Lappeenrannan nuorisoteatterin ohjaajana ja kouluttajana. Sen jälkeen toimin vuosia freelanceohjaajana tehden töitä eri puolilla Suomea: Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Kouvolan ja Porin teatteri, Seinäjoen, Kokkolan ja Kuopion kaupunginteatterit. Vuosina 2007–2016 olin kiinnitettynä ohjaajana Jyväskylän kaupunginteatterissa. Silloin toimin myös väliaikaisena johtajana  yhteensä noin kaksi vuotta.

Maaliskuusta 2017 olen ollut Kamariteatterin/Sähköherkkyyssäätiön taiteellinen johtaja. Kotipaikkani on Jyväskylä, jossa asuvat vaimo ja tytär.

Vierailijat

kuva: Stefan Bremer
Juha Jokela
Kirjailija, ohjaaja: Tuoli-sarja / Kiipeilijä
kuva: Bettina Lamspringe
Fanni Noroila
Näyttelijä, ohjaaja: Tuoli-sarja / Kiipeilijä
kuva: Mirka Kleemola
Elina Kolehmainen
Puvustus: Tuoli-sarja
kuva:
Eero-Pekka Kolehmainen
Säveltäjä: Tuoli-sarja
kuva: Stefan Bremer
Juha Hurme
Kirjailija, ohjaaja, näyttelijä: Tuoli-sarja / Kissanpiiskaajankuja
kuva: Anssi Valtonen
Kati Kaartinen
Kirjailija: Tuoli-sarja / Hiljenevä
kuva: Anssi Valtonen
Irina Pulkka
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Hiljenevä
kuva: Tommi Hynynen
Sami Keski-Vähälä
Kirjailija: Tuoli-sarja / Meri, uni ja kaupunki
kuva: Theofanis Kavvadas
Liisa Sofia Pöntinen
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Meri, uni ja kaupunki
kuva: Tuomo Manninen / Kansallisteatteri
Heini Junkkaala
Kirjailija: Tuoli-sarja / Kuoliaiset
kuva: Anssi Valtonen
Katja Küttner
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Kuoliaiset
kuva: Liisa Valonen
Selja Ahava
Kirjailija: Tuoli-sarja / Suolanainen
kuva:
Vera Kiiskinen
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Suolanainen
kuva: Laura Malmivaara
Anna Krogerus
Kirjailija: Tuoli-sarja / Unelmaelämää
kuva: Ingemar Raukola
Marjaana Kuusniemi-Korhonen
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Unelmaelämää
kuva: M. Salminen
Paula Salminen
Kirjailija: Tuoli-sarja / Laulu
kuva: Kari Likonen
Meri Nenonen
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Laulu
kuva: MA
Maija Andersson
Näyttelijä: Tuoli-sarja / Ihminen 4'33

Yhteistyökumppanit